Kesä oli ja meni

 

Sataa, sataa ropisee...

Ja lotisee myös.

Sellainen on päivän sää 😉

Keskiosassa maata ja pohjoisessa on tullut myös reilusti lunta,

mutta onneksi täällä etelässä ei ole vielä tarvinnut aloittaa lumitöiden tekemistä, 

vaan ollaan selvitty kumppareilla ja sateenvarjolla.

Suurilla suunnitelmilla reilu vuosi sitten aloitettu kukkablogi kutistui viime kesänä

muutaman postauksen kokoiseksi.

Mitään varsinaista syytä sille ei ole, mutta ehkä tietty blogiväsymys iski alkuunsa, 

kun kaikenlaista stressiä on ollut ja toisaalta tuota SatunTuulia-blogia tulee kirjoiteltua silloin tällöin.

Ja liekö kuumuus osittain hyydyttänyt.

Mutta koska kukat ja kotipiha ovat edelleen lähellä sydäntä ja menneenä kesänäkin tuli 

harva se päivä kierrettyä pihalla kameran kanssa, on kukkakuvia tietokoneen muisti pullollaan. 

Ajattelin, että laitan tänne sateista lokakuista viikkoa piristämään 

hieman epävireisen ja jäsentymättömän otoksen kesän kukkijoista. 

Samalla laitan muutaman sanan, miten kesän kukinta sujui.

Syysleimu

Kesällä kirjoitin, että peurat söivät valtaosan syysleimun latvoista.  

Ja tosiaan,

 yleensä isossa perennapenkissä rehevänä ja monivärisenä kukkivat syysleimut joutuivat pariinkin otteeseen peurojen käsittelyyn. 

Toki useita kukkavarsia säästyi ja taisi jokunen syödyistä tuon brutaalin latvomisen jälkeen haaroituttuaan ehtiä kukkimaankin. 

Sitten tulivat vaivaksi härmä ja lehtokotilot, joiden invaasiota olen pyrkinyt pitämään poissa, 

mutta näyttää, että sillekin olen hävinnyt. 

Ensi keväänä on otettava järeämmät aseet käyttöön ja sitä silmällä pitäen hiottava talvella suunnitelmia 😊

Keski- ja loppukesän suloisimmat kukkijat ovat pienet ryhmäruusut,

joista White cover ja tuo vaaleanpunainen, jonka nimeä en tiedä, ovat luottokukkani.

Käytännössä ihan omillaan pärjäämään joutunut White cover-ruusu jaksaa sulostuttaa pienillä valkoisilla, 

osittain vaaleanpunaiseen häivähtävillä kukillaan.

Ja sitten tuo vaaleanpunainen, voimakaskasvuisempi serkku jaksaa kukkia runsaasti vuodesta toiseen. 

Syyshortensia

Mutta kotipihan ehdoton syksyn kuningatar on syyshortensia.

Leikkasin pensaita todella runsaasti keväällä ja näyttää, 

56että nyt ne ovat vähintään yhtä isoja kuin ennen leikkaamista, jos eivät isompiakin. 

Sama urakka edessä siis ensi keväänä ;) 

White cover -ruusu hallayön jälkeen

Syksyn ensimmäisen hallayön jälkeen tuossa muutama viikko sitten aamuauringon jo sulatettua ohuen 

kuurakerroksen kukkien päältä, ne olivat täynnä tuhansia pienen pieniä vesipisaroita.

Pensashanhikki hallayön jälkeen

Tässäpä tällainen kattaus lokakuisen viikon piristykseksi. 

Vuodenajat ovat ihania ja syksyn lapsi pitää myös syksystä, 

mutta kyllä minä kevättä jo odotan ;)

Iloa ja aurinkoa lokakuuhusi! 

Kuumuudessa kukkijat

Näiden säiden kanssa ei tiedä nauraa vai itkeä. 

Kuumaa ja kuivaa päivästä ja viikosta toiseen. 

Ei sillä, onhan se hyvä, että kesällä on lämmintä, eikä sada joka päivä.

Sanotaan, että ei saisi valittaa.

Mutta minäpä valitan. 

En sitä, että on lämmintä ja kesä, vaan sitä, että on liian kauan liian lämmintä,

mikä on kuivattanut kotipihan nurmikon ajat sitten korpuksi, puut ja pensaat pudottavat lehtiään,

perennojen kukinta on ollut pikainen ja lyhyt ja moni niistäkin kärsii ja kärventyy kastelusta huolimatta. 

Sitä minä valitan. 

Samoin kuin sitä, että joku loppuilta olisi mukava vain oleskella sen sijaan, että kannan vesikannuja ympäri pihaa. 

Mutta tehtävä on, että kaikki eivät kuole. 

Onneksi osa ainakin kesäkukista pärjää kuumemmassa ja ei hätkähdä ihan pientä kuivahtamista.

Ainakin pelargonit ovat nyt kukkineet yllättävän hyvinkin, kun ei ole sade hakannut kukkia pehmeiksi.

Samoin verbenat pärjäilevät ihan hyvin, mutta olen huomannut, 

että vaikka aurinkoisen paikan kukkia ovat nekin, on niiden kukkien elinkaari jotenkin normaalia nopeampi; 

avautuvat ja lakastuvat pikavauhtia ja sitten kierto alkaa uudestaan.

Ja vaikka valittaminen ei ollut tarkoitukseni, niin vielä yksi asia. Peurat.

Ne hyväkkäät ovat yöaikaan useampaan otteeseen käyneet ruokailemassa perennapenkin ääressä kuin ruokapöydässä ikään. 

Hyvin ovat syysleimujen kärjet ja liljojen nuput maistuneet. 

Osa syysleimuista on kasvattanut katkokohtaan uudet versot, latvotuksi kun tulivat.

Ja seuraavalla kerralla on sitten niitä uusiakin versoja käyty lyhentämässä.

Vähän näyttää siltä, että tämän vuoden perennapenkkien loppukesän kukinta jää toteutumatta.

Mutta juu, että olisi jotain hyvääkin, 

mniin sentään sitkeä pikkusydän jaksaa kellastuvista lehdistään huolimatta kukkia valossa ja puolivarjossa. 

Lisäksi vielä viikko sitten oli muutama yksittäinen kurjenpolven kukkakin näkyvissä.

Terassin ruukkukukat ovat olleet peuroilta suojassa ja toisaalta 

saaneet ehkä riittävämmin vettäkin, jotta jaksavat kukkia.

Tämä ihana ' Hagley Hybrid' on useamman kesän ollut isossa ruukussa terassilla ja talvehtinut maassa.

Tänäkin kesänä se on avannut kukkansa kohti sinistä taivasta ja on ihan yhtä kaunis kuin aiemminkin.

Suikeroalpi leviää meillä nurmikolla ja aluskasvillisuutena. 

Sen lisäksi istutan sitä joka kevät pienistä versojen pätkistä amppelikukkien juurelle.

Versot kasvavat nopeasti pituutta ja saavat aikaan muutenkin riippuvakukkaisiin amppeleihin lisää ulottuvuutta (alaspäin ☺).

Ne kukkivat yllättävän hyvin myös aurinkoisella seinustalla saaden aikaan keltaisen "putouksen". 

No, tällä hetkellä kukat tosiaan alkavat olla pudonneet terassin laudoitukselle,

mutta kaunis se on vihreänäkin riippuessaan. 

Syksyllä katkaisen versot kompostiin ja jätän juurakon lisäksi vain pienet verson pätkät 

ja laitan tämänkin maahan talvehtimaan. 

Keväällä jaan taas juurakon tai versonpätkiä ja kasvu alkaa alusta. 

Tai oikeammin jatkuu, sillä vuosien saatossa suikeroalpiesiintymiä on meillä alkanut olla vähän joka puolella.

Krassitkin jaksavat kukkia helteisellä paikallaan isossa ruukussa yhdessä keväällä huonosta kohtaa pelastetun pikkukärhön kanssa. 

Krassien kuuma kukinta on upean kesäinen ja kirkas sopien erittäin hyvin yhteen 

auringon kuumuuden kanssa. 

Mutta kyllä tässä pärjätään ja nautitaan niistä, jotka jaksavat kukkia. 

Lisäksi pitää toivoa, että loputkin selviävät kuumuudesta ja tulevasta talvesta ja saavat paremman kasvun ensi kesänä. 

Näiden kuvien myötä toivotan sinulle kauniita ja mukavia kesäpäiviä!

 

Tuoksuvia tähtiä

 

Lempeän lämpimässä kesäillassa pihalla leijailee makea kukkaistuoksu.

Se vetää puoleensa puutarhassa kulkijaa kuin hunaja mesikämmentä.

Päivällä se houkuttelee kulkijan lisäksi paikalle myös perhosia enemmän kuin mikään muu kasvi puutarhassa.

Sen lumivalkoinen kaksimetrinen kukkapilvi lumoaa kulkijan ja vetää myös kadulla kävelevien 

katseet puoleensa jos tuoksu ei sitä ole jo tehnyt. 

Pihajasmike Tähtisilmä oli ensimmäisiä pensashankintoja tälle tontille, 

kun sen tälle lounaaseen viettävälle metsäpohjalle rakensimme reilu kymmenen vuotta sitten.

Ajatukseni oli silloin hankkia pihalle valkoisilla kukilla eri aikoihin kukkivia pensaita.

Omasta mielestäni onnistuin siinä suhteellisen hyvin.

Sireenit aloittavat kukinnan heti keväällä. 

Niiden jälkeen tulee pihajasmike ja heti perään Mustilanhortensia. 

Siinä sivussa kotipihlaja ja saksanpihlaja kukkivat lyhyen aikaa ja

valkoinen pensashanhikki aloittaa samoihin aikoihin pakkasiin asti kestävän kukintansa. 

Valkoisten pensaiden voittokulun päättävät syyshortensiat yhdessä pensashanhikkien kanssa.

Näin koko kesän tarjolla on valkoisia kukkapilviä, isompia ja pienempiä.

Pihajasmike 'Tähtisilmä'

    Kesä-heinäkuun vaihteessa jasmikkeen kukinta on intensiivisimmillään.

Samaan aikaan myös pionit aloittavat (ja käytännössä myös lopettavat kukintansa).

Tämänkin kesän pioneista laitan myöhemmässä vaiheessa muutaman kuvan tännekin, 

mutta tämä postaus on nyt Tähtisilmän tähtihetki.

Jasmikkeen kukinta on siitä jännä, että se tosiaan vetää minua puoleensa monta kertaa päivässä.

Työnnän nenäni lähes kiinni kukkasiin, joissa tänä helteisenä kesänä on viihtynyt myös liuta ötököitä.

Onneksi niiden läsnäolo ei ole pahemmin pensasta näyttänyt vaivaavan.

Mutta siitä olen iloinen, että perhoset ovat pensaan löytäneet.

Tämän jasmikkeen kaveriksi olen miettinyt pikkujasmikkeen hankkimista,

mutta se on jäänyt toistaiseksi, vaikka paikkakin olisi periaatteessa olemassa. 

Osaatko sinä sanoa, miten niiden kukinta-aika on suhteessa tähän pihajasmikkeeseen?

Ihania heinäkuisia päiviä Sinulle!

Kukassa kesäkuun alussa ja pientä huolta myös

Kevään intensiivisen nopea kukinta on vaihtunut yhtä intensiiviseen kesän kukintaan. 

Vaikka joka päivä käyn kotipihalla kukkasia ihailemassa ja aika monta kertaa kamerakin (tai puhelin) 

on mukana, tuntuu, että en millään ehdi kuvia tänne laittaa. 

Lemmikit ja arovuokot jatkavat onneksi kukintaansa useamman viikon ja kukkia edelleenkin, 

vaikka eivät enää täydessä loistossaan olekaan. 

Kotipihan luottokukkijoihin kuuluu ihanan herkkä kesäpikkusydän, 

josta viime kesänä laitoin tänne kukkablogiini useampia kuvia. 

Pääset kurkkaamaan niitä 'täältä'.

Tänä keväänä valkoista kesäpikkusydäntä ei ole enää näkynyt.

Taitaa olla jäänyt vahvempien perennojen (jalopähkämö tässä tapauksessa) jalkoihin, valitettavasti. 

Kesäpikkusydän

Pihasyreeni 'Alba' - Syringa vulgaris 'Alba'

Isabellansyreeni 'Holger' - Syringa preston hybr 'Holger'

Juuri nyt ovat syreenit eli sireenit kukassa.

Niiden makea kukkaistuoksu leijailee tuulen mukana ympäri pihaa ja tielle asti. 

Ympäristössä leijailevasta tuoksupilvestä pitävät huolen lähes joka pihalla ja monen talon piha-aitanakin kasvavat erilaiset syreenilajikkeet. 

Meillä on vaan näitä tavallisia,  eli valkoista pihasyreeniä ja Isabellansyreeniä. 

Lisäksi osittain pensasaitana ja yhtenä pensaana on violetein kukin kukkivaa unkarinsyreeniä.

Mutta kaikkein suloisin on kuitenkin rungollinen pikkusyreeni 'Palibin' .

Näitä kaikkia olen tänäänkin käynyt pariin kertaan tuoksuttelemassa ihan läheltä, 

nenä lähes kukissa kiinni.

Unkarinsyreeni - Syringa josikaea

Pikkusyreeni 'Palibin'

Kotipihlaja - pihlaja - Sorbus aucuparia

Kukkivia puita meillä on neljä; kotipihlaja, saksanpihlaja, ruusuorapihlaja ja viimeistä kesäänsä viettävä

 versojen lakastustaudista kärsivä suklaakirsikka. 

Kirsikka ja pihlaja ovat lopettaneet jo kukintansa, 

mutta muisto pihlajankukkien makeasta tuoksusta on vielä tuoreena mielessä.

Saksanpihlajassa en ole nähnyt vielä yhtään ainutta kukkanuppua, 

mikä on vähintäänkin erikoista. 

Sen sijaan moni sen uusista kasvaneista versoista on katkennut,

 kuin olisi purtu irti ja kolme ulointa lehteä tämän kevään uuden pehmeän oksansa mukana tippunut puun alle nurmikolle. 

Olen aika huolestunut, mistähän on kysymys.

Muuten puu on kasvanut tähän asti todella upeasti ja säännöllisen muotoisena ja terveenä.

Mutta sen sijaan etupihan ruusuorapihlaja on kyllä kerta kaikkiaan upea ilmestys näin keväällä.

Kaunismuotoinen puuhan se myös on, joten nätti se on kukinnan päätyttyäkin.

Leikkasin aikaisin keväällä muutamia sen versoja lyhyemmiksi,

jotta nekin haaroisivat. Niissä ei näy nyt kukkia, mutta onneksi nämä leikkaamattomat versot kukkivat.

Seuraavaksi odottelen pionien kukintaa. 

Pihan kuningattaressa Festiva Maximassa on jo lähes 30 nuppua, laskin viikonloppuna,

joten toivotaan, että kukinta onnistuu. Monta pikkupionia jurottaa tuolla kukkapenkeissä,

mutta onneksi muutamassa on jokunen nuppukin sentään.

Aurinkoista kesäviikkoa Sinulle!