Kuumuudessa kukkijat

Näiden säiden kanssa ei tiedä nauraa vai itkeä. 

Kuumaa ja kuivaa päivästä ja viikosta toiseen. 

Ei sillä, onhan se hyvä, että kesällä on lämmintä, eikä sada joka päivä.

Sanotaan, että ei saisi valittaa.

Mutta minäpä valitan. 

En sitä, että on lämmintä ja kesä, vaan sitä, että on liian kauan liian lämmintä,

mikä on kuivattanut kotipihan nurmikon ajat sitten korpuksi, puut ja pensaat pudottavat lehtiään,

perennojen kukinta on ollut pikainen ja lyhyt ja moni niistäkin kärsii ja kärventyy kastelusta huolimatta. 

Sitä minä valitan. 

Samoin kuin sitä, että joku loppuilta olisi mukava vain oleskella sen sijaan, että kannan vesikannuja ympäri pihaa. 

Mutta tehtävä on, että kaikki eivät kuole. 

Onneksi osa ainakin kesäkukista pärjää kuumemmassa ja ei hätkähdä ihan pientä kuivahtamista.

Ainakin pelargonit ovat nyt kukkineet yllättävän hyvinkin, kun ei ole sade hakannut kukkia pehmeiksi.

Samoin verbenat pärjäilevät ihan hyvin, mutta olen huomannut, 

että vaikka aurinkoisen paikan kukkia ovat nekin, on niiden kukkien elinkaari jotenkin normaalia nopeampi; 

avautuvat ja lakastuvat pikavauhtia ja sitten kierto alkaa uudestaan.

Ja vaikka valittaminen ei ollut tarkoitukseni, niin vielä yksi asia. Peurat.

Ne hyväkkäät ovat yöaikaan useampaan otteeseen käyneet ruokailemassa perennapenkin ääressä kuin ruokapöydässä ikään. 

Hyvin ovat syysleimujen kärjet ja liljojen nuput maistuneet. 

Osa syysleimuista on kasvattanut katkokohtaan uudet versot, latvotuksi kun tulivat.

Ja seuraavalla kerralla on sitten niitä uusiakin versoja käyty lyhentämässä.

Vähän näyttää siltä, että tämän vuoden perennapenkkien loppukesän kukinta jää toteutumatta.

Mutta juu, että olisi jotain hyvääkin, 

mniin sentään sitkeä pikkusydän jaksaa kellastuvista lehdistään huolimatta kukkia valossa ja puolivarjossa. 

Lisäksi vielä viikko sitten oli muutama yksittäinen kurjenpolven kukkakin näkyvissä.

Terassin ruukkukukat ovat olleet peuroilta suojassa ja toisaalta 

saaneet ehkä riittävämmin vettäkin, jotta jaksavat kukkia.

Tämä ihana ' Hagley Hybrid' on useamman kesän ollut isossa ruukussa terassilla ja talvehtinut maassa.

Tänäkin kesänä se on avannut kukkansa kohti sinistä taivasta ja on ihan yhtä kaunis kuin aiemminkin.

Suikeroalpi leviää meillä nurmikolla ja aluskasvillisuutena. 

Sen lisäksi istutan sitä joka kevät pienistä versojen pätkistä amppelikukkien juurelle.

Versot kasvavat nopeasti pituutta ja saavat aikaan muutenkin riippuvakukkaisiin amppeleihin lisää ulottuvuutta (alaspäin ☺).

Ne kukkivat yllättävän hyvin myös aurinkoisella seinustalla saaden aikaan keltaisen "putouksen". 

No, tällä hetkellä kukat tosiaan alkavat olla pudonneet terassin laudoitukselle,

mutta kaunis se on vihreänäkin riippuessaan. 

Syksyllä katkaisen versot kompostiin ja jätän juurakon lisäksi vain pienet verson pätkät 

ja laitan tämänkin maahan talvehtimaan. 

Keväällä jaan taas juurakon tai versonpätkiä ja kasvu alkaa alusta. 

Tai oikeammin jatkuu, sillä vuosien saatossa suikeroalpiesiintymiä on meillä alkanut olla vähän joka puolella.

Krassitkin jaksavat kukkia helteisellä paikallaan isossa ruukussa yhdessä keväällä huonosta kohtaa pelastetun pikkukärhön kanssa. 

Krassien kuuma kukinta on upean kesäinen ja kirkas sopien erittäin hyvin yhteen 

auringon kuumuuden kanssa. 

Mutta kyllä tässä pärjätään ja nautitaan niistä, jotka jaksavat kukkia. 

Lisäksi pitää toivoa, että loputkin selviävät kuumuudesta ja tulevasta talvesta ja saavat paremman kasvun ensi kesänä. 

Näiden kuvien myötä toivotan sinulle kauniita ja mukavia kesäpäiviä!