Kasvun ihmettä ja harmaita hiuksia

Kevät on kiireistä aikaa ja samalla upeaa, 
kun luonto, ja kotipiha, herää ihan silmissä. 
Vauhdikkaan kevään etenemisen saivat tietenkin aikaan ihanat, aurinkoiset ja 
lämpimät huhtikuun puolen välin päivät. 
Taisivat olla itse asiassa vuodenaikaan nähden hyvinkin epätavallisen lämpimiä.
No, niiksi päiviksi osui onneksi pari vapaapäivää viikonlopun lisäksi 

ja niitä ennen vielä pääsiäisen yhteydessä ollut viikon loma.

Niinä päiviä on leikattu kymmeniä metrejä pensasaitaa, 
leikattu alas ja harvennettu iso liuta ylikasvaneita pensaita, tasattu tuija-aidan sivuja, lisätty multaa perennapenkkeihin,
kantattu istutusalueita, kitketty itsepäisiä joka paikkaan leviäviä perennoja ja rikkaruohoja, 

jaettu ns. vähemmän aggressiivisia perennoja sekä siirretty pionien ja kärhöjen juurakoita toiseen,

 toivottavasti parempaan kohtaan ja tosiaan pariin ruukkuunkin.

Ja siinä sivussa huomattu, että oma fyysinen kunto oli päässyt etätyötalven aikana
äärettömän huonoon kuntoon. 
Olo on kuin olisi selkäänsä saanut useampaan kertaan ja perusteellisesti;
ukkovarpaiden kärjistä päänahkaan asti joka ikinen paikka kehossa valittaa.
Mutta eipä se mitään. 
Lopputulos palkitsee, kun huomaa, että saahan sitä jotain aikaiseksikin ja on taas suhteellisen siistiä.
Mutta niin monta asiaa, mitä oli koko talven ajatellut, jää tekemättä.
Todennäköisesti en lasimajaa tai istutusaltaita saa laitettua tänäkään kesänä, 
mutta toisaalta, ihan hyvä tämä piha on näinkin.

Silti oli kiva haaveilla ja eihän mikään estä haaveilemasta jatkossakin. 

Kameran kanssa olen pihalla kierrellyt enemmän tai vähemmän nenä maata kohti takapuoli pitkällä.
On siinä naapureilla ollut taas ihmettelemistä. 
Mutta pitäähän kukkia kuvata!

Pihan reuna-alueita, kivenkoloja ja pensaiden alustoja alkavat täplittää yhä enenevässä

 määrin valkoiset valkovuokot ja siniset kevätkaihonkukat.

Krookuksetkin jatkavat vielä kukintaansa vanhan syyshortensian juurella.

Vähän hirvittävät säätiedotuksen mukaan tulossa olevat keikkuvat kevätsäät.

Kovassa kasvussa olevat kesäpikkusydämet ja pionit eivät välttämättä arvosta pakkasasteita ja räntäsadetta. 

Kuten en kyllä minäkään enää tässä vaiheessa, 

vaikka eihän takatalvi mitenkään yllätys toki ole, kun vappukin on vasta edessä.

Valkoinen sireenikin (tai syreeniksi täällä etelässä sitä kai sanotaan) 

on kevätpuuhissaan jo näin pitkällä.

Ja sitten niitä harmaita hiuksia aiheuttavat. Niitä kun omassa päässäni riittäisi jo ilman, 

että kasvit niitä aiheuttavat.

Tai ehkä syy löytyy kuitenkin täältä ruudun tältä puolelta, 

itsehän olen kasvit tähän jamaan saattanut. 

Eli yllä olevassa kuvassa on palava rakkaus -perennan uusia lehtiruusukkeita 

ja niiden lomassa asuintilaa valtaavat jotkut, mutta mitkä.

Onko tuo tummanvihreinä pieninä lehtinä kasvava maahumalaa?

Näin itse oletan olevan. Sitä kasvaa meillä kaikkialla ja se on jo voittanut minut sitkeydessään. 

Sitten tuossa kuvassa oikealla on joku muu lehtiruusuke harmahtavan vihreää. 

Ja minulla ei ole hajuakaan, mitä se on, mutta sitäkin kasvaa joka puolella. 

Tosin näyttää vähän ehkä lemmikiltä.

Tunnustaa täytyy, että viime kesältä en muista, minkä verran se näkyi kesällä... 

Ja sitten tämä vähän nokkoselta näyttävä kirjavalehtinen joka paikkaan pitkillä rönsyillä leviävä 

sekä sitkeät ja isot juuret muodostava kasvi. 

Jostain syystä olen unohtanut sen nimen ihan kokonaan, 

vaikka anoppi on sen minulle kertonutkin.

En ole ihan varma, voisiko tämä olla joku peippi.

Mutta tosiaan, hyvät neuvot olisivat kalliit, miten pääsen siitä eroon. 

Se on vallannut tilaa päivänliljoilta, palavalta rakkaudelta ja meinaa upottaa pienet pensaatkin sisäänsä.

Olen sitä repinyt ja raastanut ja tietenkin kaivanutkin, mutta juuret ovat niin tiukasti siinä, 

mihin se on asettunut, että vaikuttaa siltä, että pitäisi koko maa-aines ja kasvit sen mukana vaihtaa.

Jättäpoimulehtikin on nostanut uudet lehtensä maan pinnalle.

Kysymys: oletteko katkoneet viime vuotiset varret?

Ne ovat yllättävän sitkeitä ja eivät pienellä nyppimisellä tai normaalilla haravoinnilla lähde mihinkään. 

Tätä on minulla ollut nyt pari vuotta ja viime keväänä taisin saksia nuo ruskeat varret pois, 

mutta nyt olen jättänyt paikoilleen.

Perennapenkkiä muokatessa myös verikurjenpolvea on eksynyt 

violetin syysleimun sekaan. 

Melkoinen sekasotku tämä meidän pihan isoin perennapenkki.

Mutta voittopuolisesti iloahan kevät tuottaa.

Kuten myös tämä ruukkuun terassille kasvupaikastaan jaettu ruohosipuli, 

joka on hyvässä kasvussa,

Iloa tuottaa myös talven hiekka/multapedissä talvehtinut ruukkuruusu, 

josta edellisessä postauksessani mainitsin. 

Alla olevassa kuvassa, 

kun oikein tarkkaan katsoo, näkyy punertavia uusia silmuja ja keskellä mullan rajassa myös uusia lehtiaiheita. 

Todella hienoa, jos tämä jaksaa lähteä kunnolla kasvuun ruukussaan. 

Mutta sitä, minä mietin, miksi minä aina hommaan lisää noita kukkia, vaikka juuri olin ajatellut, 
että hankin vain muutaman kukkivan pensaan enkä isotöisiä perennoja. 
Mutta niinhän siinä taas kävi, että kukka-alueet vaan lisääntyvät,
kun perennoja jakamalla tulee lisää taimia ja lisäksi on uusiakin juurakoita mukaan jo tarttunut 😉

Onko kukaan muu huomannut vastaavaa?

Mutta tällaista tällä kertaa. Monelle tuttuja puutarhajuttuja pienessä mittakaavassa.

Seuraavan kerran jo ehkä kukkiakin sitten enemmän

Kaunista kevättä Sinulle!

 

Kevään ensimmäiset

 

Oli ihan pakko käydä varta vasten näiden kuvaamista varten hakemassa puhelin sisältä,

vaikka jo kovasti väsyttikin ja olin ajatellut, että vaikka hommat ovatkin kesken, 

lähden nyt sisälle viettämään viimeisen lomapäivän loppuun tietokoneen ääressä.

Mutta niin ne aikeet unohtuivat hetkeksi.

Olin siis käyttämässä koiraa tänään iltapäivällä tuossa lähimetsikössä ja ihmettelin, 

mitä sinistä maasta pilkottaa.

Sinivuokkoja!

En ollut osannut ollenkaan ajatella, että sieltä ne jo nyt pilkistäisivät.

Juuri, kun kotipihan muutama krookus oli avannut kukkansa, 

oli luontokin herännyt yhtä aikaa. 

Yhtään ainutta leskenlehteäkään en ole vielä nähnyt, 

mutta nämä upeudet kukkivat jo 💙

Iltapäiväksi oli ennustettu vesisadetta, joten menin heti aamusta pihaa siistimään.

Siinä hommassa vierähti useampi tunti ja tulin siihen tulokseen, 

että kyllä on hidasta tämä minun touhuamiseni.

Jalat ja selkä ovat kuin tulessa, mutta tehtävä on.

Ja siis ihan olen itse näin aikatauluttanut ja päättänyt.

Hullun hommaa, mutta kivaa 😊

Osa on vielä kovasti nupullaan ja suloisen untuvan peitossa. 

Moni ei ole vielä edes uskaltanut nenäänsä kuivien lehtien seasta nostaa. 

Mutta sieltä ne ponnistavat lehtien, heinänkorsien, sammalen ja puolukanvarpujen seasta.

Jännä, miten lähekkäin kasvavat ovat myös erisävyisiä.

Erilaisia sinisen ja violetin sävyjä olen huomannut, mutta valkoista sinivuokkoa en, 

vaikka sellaisia kuitenkin kuulemma on.

Ja kotipihalla kukkivat siis muutamat krookukset.

Minun oli tarkoitus istuttaa syksyllä lisää krookuksia ja ylipäätään kevään sipulikukkia,

mutta niin vain jäivät hankkimatta ja istuttamatta.

Onneksi nämä vanhat jaksavat kuitenkin vielä ponnistaa syyshortensian ja

tuijan juurelta.

Ja nyt on jo kolme ruukkukukaksikin nimitettävää pihalla. 

Yksi on talven maassa talvehtinut iso kärhöjuurakko, 

jonka aamulla kaivoin esille ja laitoin lisämullan kanssa isoon ruukkuun odottamaan

terassille siirtämistä.

Yksi on myös samaisessa istutuskuopassa multakummun suojissa talvehtinut

ruukkuruusu, jonka myös siirsin ruukkuun ja typistin jo syksyllä leikatut oksat vieläkin lyhyemmiksi. 

Toivottavasti molemmat ovat selvinneet talvesta ja kasvu käynnistyy.

Aika hyväkuntoisilta näyttivät ainakin tässä vaiheessa. 

Ja kolmas ruukkukukka on keltaisena pikkuaurinkona loistava 

pääsiäiseksi hankittu ruukkunarsissi, joka vihdoin alkoi kukkimaan kuistin pöydällä.

Kaunista kevättä Sinulle!