perjantai 16. heinäkuuta 2021

Kuumuudessa kukkijat


Näiden säiden kanssa ei tiedä nauraa vai itkeä. 
Kuumaa ja kuivaa päivästä ja viikosta toiseen. 
Ei sillä, onhan se hyvä, että kesällä on lämmintä, eikä sada joka päivä.
Sanotaan, että ei saisi valittaa.
Mutta minäpä valitan. 
En sitä, että on lämmintä ja kesä, vaan sitä, että on liian kauan liian lämmintä,
mikä on kuivattanut kotipihan nurmikon ajat sitten korpuksi, puut ja pensaat pudottavat lehtiään,
perennojen kukinta on ollut pikainen ja lyhyt ja moni niistäkin kärsii ja kärventyy kastelusta huolimatta. 
Sitä minä valitan. 
Samoin kuin sitä, että joku loppuilta olisi mukava vain oleskella sen sijaan, että kannan vesikannuja ympäri pihaa. 
Mutta tehtävä on, että kaikki eivät kuole. 


Onneksi osa ainakin kesäkukista pärjää kuumemmassa ja ei hätkähdä ihan pientä kuivahtamista.
Ainakin pelargonit ovat nyt kukkineet yllättävän hyvinkin, kun ei ole sade hakannut kukkia pehmeiksi.
Samoin verbenat pärjäilevät ihan hyvin, mutta olen huomannut, 
että vaikka aurinkoisen paikan kukkia ovat nekin, on niiden kukkien elinkaari jotenkin normaalia nopeampi; 
avautuvat ja lakastuvat pikavauhtia ja sitten kierto alkaa uudestaan.



Ja vaikka valittaminen ei ollut tarkoitukseni, niin vielä yksi asia. Peurat.
Ne hyväkkäät ovat yöaikaan useampaan otteeseen käyneet ruokailemassa perennapenkin ääressä kuin ruokapöydässä ikään. 
Hyvin ovat syysleimujen kärjet ja liljojen nuput maistuneet. 
Osa syysleimuista on kasvattanut katkokohtaan uudet versot, latvotuksi kun tulivat.
Ja seuraavalla kerralla on sitten niitä uusiakin versoja käyty lyhentämässä.
Vähän näyttää siltä, että tämän vuoden perennapenkkien loppukesän kukinta jää toteutumatta.



Mutta juu, että olisi jotain hyvääkin, 
mniin sentään sitkeä pikkusydän jaksaa kellastuvista lehdistään huolimatta kukkia valossa ja puolivarjossa. 
Lisäksi vielä viikko sitten oli muutama yksittäinen kurjenpolven kukkakin näkyvissä.



Terassin ruukkukukat ovat olleet peuroilta suojassa ja toisaalta 
saaneet ehkä riittävämmin vettäkin, jotta jaksavat kukkia.
Tämä ihana ' Hagley Hybrid' on useamman kesän ollut isossa ruukussa terassilla ja talvehtinut maassa.
Tänäkin kesänä se on avannut kukkansa kohti sinistä taivasta ja on ihan yhtä kaunis kuin aiemminkin.



Suikeroalpi leviää meillä nurmikolla ja aluskasvillisuutena. 
Sen lisäksi istutan sitä joka kevät pienistä versojen pätkistä amppelikukkien juurelle.
Versot kasvavat nopeasti pituutta ja saavat aikaan muutenkin riippuvakukkaisiin amppeleihin lisää ulottuvuutta (alaspäin ☺).
Ne kukkivat yllättävän hyvin myös aurinkoisella seinustalla saaden aikaan keltaisen "putouksen". 
No, tällä hetkellä kukat tosiaan alkavat olla pudonneet terassin laudoitukselle,
mutta kaunis se on vihreänäkin riippuessaan. 
Syksyllä katkaisen versot kompostiin ja jätän juurakon lisäksi vain pienet verson pätkät 
ja laitan tämänkin maahan talvehtimaan. 
Keväällä jaan taas juurakon tai versonpätkiä ja kasvu alkaa alusta. 
Tai oikeammin jatkuu, sillä vuosien saatossa suikeroalpiesiintymiä on meillä alkanut olla vähän joka puolella.


Krassitkin jaksavat kukkia helteisellä paikallaan isossa ruukussa yhdessä keväällä huonosta kohtaa pelastetun pikkukärhön kanssa. 
Krassien kuuma kukinta on upean kesäinen ja kirkas sopien erittäin hyvin yhteen 
auringon kuumuuden kanssa. 


Mutta kyllä tässä pärjätään ja nautitaan niistä, jotka jaksavat kukkia. 
Lisäksi pitää toivoa, että loputkin selviävät kuumuudesta ja tulevasta talvesta ja saavat paremman kasvun ensi kesänä. 

Näiden kuvien myötä toivotan sinulle kauniita ja mukavia kesäpäiviä!



 

lauantai 3. heinäkuuta 2021

Tuoksuvia tähtiä

 


Lempeän lämpimässä kesäillassa pihalla leijailee makea kukkaistuoksu.

Se vetää puoleensa puutarhassa kulkijaa kuin hunaja mesikämmentä.

Päivällä se houkuttelee kulkijan lisäksi paikalle myös perhosia enemmän kuin mikään muu kasvi puutarhassa.

Sen lumivalkoinen kaksimetrinen kukkapilvi lumoaa kulkijan ja vetää myös kadulla kävelevien 

katseet puoleensa jos tuoksu ei sitä ole jo tehnyt. 




Pihajasmike Tähtisilmä oli ensimmäisiä pensashankintoja tälle tontille, 

kun sen tälle lounaaseen viettävälle metsäpohjalle rakensimme reilu kymmenen vuotta sitten.

Ajatukseni oli silloin hankkia pihalle valkoisilla kukilla eri aikoihin kukkivia pensaita.

Omasta mielestäni onnistuin siinä suhteellisen hyvin.

Sireenit aloittavat kukinnan heti keväällä. 

Niiden jälkeen tulee pihajasmike ja heti perään Mustilanhortensia. 

Siinä sivussa kotipihlaja ja saksanpihlaja kukkivat lyhyen aikaa ja

valkoinen pensashanhikki aloittaa samoihin aikoihin pakkasiin asti kestävän kukintansa. 

Valkoisten pensaiden voittokulun päättävät syyshortensiat yhdessä pensashanhikkien kanssa.

Näin koko kesän tarjolla on valkoisia kukkapilviä, isompia ja pienempiä.



Pihajasmike 'Tähtisilmä'

    Kesä-heinäkuun vaihteessa jasmikkeen kukinta on intensiivisimmillään.

Samaan aikaan myös pionit aloittavat (ja käytännössä myös lopettavat kukintansa).

Tämänkin kesän pioneista laitan myöhemmässä vaiheessa muutaman kuvan tännekin, 

mutta tämä postaus on nyt Tähtisilmän tähtihetki.




Jasmikkeen kukinta on siitä jännä, että se tosiaan vetää minua puoleensa monta kertaa päivässä.

Työnnän nenäni lähes kiinni kukkasiin, joissa tänä helteisenä kesänä on viihtynyt myös liuta ötököitä.

Onneksi niiden läsnäolo ei ole pahemmin pensasta näyttänyt vaivaavan.

Mutta siitä olen iloinen, että perhoset ovat pensaan löytäneet.



Tämän jasmikkeen kaveriksi olen miettinyt pikkujasmikkeen hankkimista,

mutta se on jäänyt toistaiseksi, vaikka paikkakin olisi periaatteessa olemassa. 

Osaatko sinä sanoa, miten niiden kukinta-aika on suhteessa tähän pihajasmikkeeseen?




Ihania heinäkuisia päiviä Sinulle!