Kukassa kesäkuun alussa ja pientä huolta myös

Kevään intensiivisen nopea kukinta on vaihtunut yhtä intensiiviseen kesän kukintaan. 

Vaikka joka päivä käyn kotipihalla kukkasia ihailemassa ja aika monta kertaa kamerakin (tai puhelin) 

on mukana, tuntuu, että en millään ehdi kuvia tänne laittaa. 

Lemmikit ja arovuokot jatkavat onneksi kukintaansa useamman viikon ja kukkia edelleenkin, 

vaikka eivät enää täydessä loistossaan olekaan. 

Kotipihan luottokukkijoihin kuuluu ihanan herkkä kesäpikkusydän, 

josta viime kesänä laitoin tänne kukkablogiini useampia kuvia. 

Pääset kurkkaamaan niitä 'täältä'.

Tänä keväänä valkoista kesäpikkusydäntä ei ole enää näkynyt.

Taitaa olla jäänyt vahvempien perennojen (jalopähkämö tässä tapauksessa) jalkoihin, valitettavasti. 

Kesäpikkusydän

Pihasyreeni 'Alba' - Syringa vulgaris 'Alba'

Isabellansyreeni 'Holger' - Syringa preston hybr 'Holger'

Juuri nyt ovat syreenit eli sireenit kukassa.

Niiden makea kukkaistuoksu leijailee tuulen mukana ympäri pihaa ja tielle asti. 

Ympäristössä leijailevasta tuoksupilvestä pitävät huolen lähes joka pihalla ja monen talon piha-aitanakin kasvavat erilaiset syreenilajikkeet. 

Meillä on vaan näitä tavallisia,  eli valkoista pihasyreeniä ja Isabellansyreeniä. 

Lisäksi osittain pensasaitana ja yhtenä pensaana on violetein kukin kukkivaa unkarinsyreeniä.

Mutta kaikkein suloisin on kuitenkin rungollinen pikkusyreeni 'Palibin' .

Näitä kaikkia olen tänäänkin käynyt pariin kertaan tuoksuttelemassa ihan läheltä, 

nenä lähes kukissa kiinni.

Unkarinsyreeni - Syringa josikaea

Pikkusyreeni 'Palibin'

Kotipihlaja - pihlaja - Sorbus aucuparia

Kukkivia puita meillä on neljä; kotipihlaja, saksanpihlaja, ruusuorapihlaja ja viimeistä kesäänsä viettävä

 versojen lakastustaudista kärsivä suklaakirsikka. 

Kirsikka ja pihlaja ovat lopettaneet jo kukintansa, 

mutta muisto pihlajankukkien makeasta tuoksusta on vielä tuoreena mielessä.

Saksanpihlajassa en ole nähnyt vielä yhtään ainutta kukkanuppua, 

mikä on vähintäänkin erikoista. 

Sen sijaan moni sen uusista kasvaneista versoista on katkennut,

 kuin olisi purtu irti ja kolme ulointa lehteä tämän kevään uuden pehmeän oksansa mukana tippunut puun alle nurmikolle. 

Olen aika huolestunut, mistähän on kysymys.

Muuten puu on kasvanut tähän asti todella upeasti ja säännöllisen muotoisena ja terveenä.

Mutta sen sijaan etupihan ruusuorapihlaja on kyllä kerta kaikkiaan upea ilmestys näin keväällä.

Kaunismuotoinen puuhan se myös on, joten nätti se on kukinnan päätyttyäkin.

Leikkasin aikaisin keväällä muutamia sen versoja lyhyemmiksi,

jotta nekin haaroisivat. Niissä ei näy nyt kukkia, mutta onneksi nämä leikkaamattomat versot kukkivat.

Seuraavaksi odottelen pionien kukintaa. 

Pihan kuningattaressa Festiva Maximassa on jo lähes 30 nuppua, laskin viikonloppuna,

joten toivotaan, että kukinta onnistuu. Monta pikkupionia jurottaa tuolla kukkapenkeissä,

mutta onneksi muutamassa on jokunen nuppukin sentään.

Aurinkoista kesäviikkoa Sinulle!

 

Kukassa tänään

 

Ihana toukokuu. 

Viime viikonloppuna tuli lähes kesä. 

Sää oli upea, itse asiassa kuumakin ja luonto heräsi niin vauhdilla, että mukana ei meinannut pysyä. 

Emme kuitenkaan olleet silloin kotona ja minulla jäi kameran kanssa pihalla heiluminen välistä. 

Alkuviikko on ollut sitten vuorostaan sateinen ja koleakin,

mutta onneksi tänään torstaina aurinko näyttäytyi useamman tunnin ajan. 

Ja minä käytin etätyöpäivän ruokatunnista muutaman minuutin kukkien kuvailuun

Saatiin vielä ennen loppuillasta alkanutta uutta vesisadetta nurmikkokin leikattua 

ja verotettua hieman hyvinvoivan ja vauhdilla kasvavan voikukkakasvuston kukintaa. 

Noita keltaisia pikkuaurinkoja pihalla nyt riittää yllin kyllin. 

Kiristää vähän hermoja, mutta taistelu niille on jo hävitty, joten yritetään selvitä rinnakkaiselosta.

Upea sininen kevätkaihonkukka jaksaa vielä kukkia monin paikoin varsinkin puolivarjossa.

Sen rinnalla kukintansa tuijien katveessa on aloittanut naapurin puolelta meillekin tiensä löytänyt 

kauniin vaalean sinivioletti pikkutalvio. 

Se näkyy viihtyvän oikein hyvin myös meidän pihallamme, joten tervetuloa!

Tällä viikolla kukintaan on puhjennut myös kaunis lemmikki.

Se on kylväytynyt vähän sinne tänne ja näkyy sitä kasvavan nurmikollakin samoin kuin 

kivien välissäkin. 

Kukkaan on puhjennut myös kesäpikkusydän, 

jonka vaaleanpunainen ja tummanpunainen versio näkyvät viihtyvän hyvin. 

Sen sijaan valkoista kesäpikkusydäntä en ole tänä keväänä vielä nähnyt ja kovasti 

toivon sen säilyneen talven yli tähänkin kevääseen.

Kukkapenkin muokkauksessa on näköjään kultatyräkkikin jakautunut useampaan

 osaan ja sen seurauksena yksittäinen kukinto näkyy päätyneen pikkuisten sydänten seuraksi.

Eniten kuitenkin on tullut ihailtua pikkuista suklaakirsikkaa, 

joka kukkii juuri nyt valkoisin kukin. 

Rankkasateet ovat verottaneet kukintaa, mutta vielä on myös avautumattomia nuppuja.

Päivän aurinkoisina hetkinä sen kukissa lenteli jos jonkun näköistä öttöstä.

Olinkin sateiden vaan jatkuessa jo huolissani, miten tämän kevään pölytyksen käy. 

Toisaalta ylipäätään olen huolissani tämän pikkupuun voinnista. 

Se on jo muutamana vuonna lakastuttanut uusia versojaan ja arvelen, että sillä on siis versojen lakastustauti. 

Minä olin jo päättänyt, että se saa viimeistään nyt keväällä lähteä ja muokkaan istutusalueita siinä osassa pihaa vähän enemmän.

Mutta se kuitenkin jäi ja kirsikka sai nyt ainakin yhden lisäkesän. 

Helmililjoilla ei tänä keväänä mennyt kovin hyvin. 

Niistä aika moni taisi aikaisin keväällä päätyä rusakoiden hampaisiin.

Peurojakin täällä kyllä on, mutta luulen, että nämä maistuivat enemmän rusakoille. 

Monen tulppaanin kohdalla kävi samoin.

Tällainen kaunis yksinäinen tulppaani putkahti esiin yhdessä palavan sydämen taimen kanssa 

paikassa, jossa mielestäni kumpaakaan ei pitäisi olla.

No, tuskin ovat sinne omatoimisesti päätyneet, mutta jännä, 

miten sitä itse unohtaa maata istutusaluetta tuossa kohti muokanneensa aikoihin ja

toisaalta tulppaania tuohon kohtaan laittaneensa 😊

Muuten tulppaanien kukinta on vielä alussa ja ehkä vaatimatonta sittenkin, kun sen aika on. 

Nuput näyttävät aika pieniltä. Olisiko niin, että on ns. voima vähissä.

Ovat nimittäin useamman vuoden ikäisiä.

Kevään vauhti on nyt kiihkeimmillään. 

Ensi viikolla on taas jotain uutta täydessä loistossaan.

💚 Kauniita toukokuisia päiviä 💚

Sininen kevät

 

Kevätkaihonkukka on upea ilmestys 

täplittäessään kotipihan  kivenkolot pensaiden alustoista puhumattakaan. 

Ja toki alun perin kukkapenkin reunuskasviksi istutettu kukkija on valloittanut

pitkillä rönsyillään lisää kasvualaa itse kukkapenkeistäkin. 

Kova leviämään kun on.

Sain tälle tontille rakennettuamme silloiselta, nyt jo edesmenneeltä, 

työkaveriltani isot tuppaat kevätkaihonkukkaa, taponlehteä ja suikeroalpia.

Kaikki ne ovat onneksi menestyneet jopa yllättävänkin hyvin. 

Ja samalla tietenkin levinneet paitsi oma-aloitteisesti, myös minun avittamanani. 

Olen hänelle ikuisesti kiitollinen, että hän tarjosi silloin minulle helppoja perennoja,

joiden avulla sain nopeasti sekä vihreää että kukkivaa uuden talon ympäristöön. 

Istutin tosiaan erään pihan pengerryksen luuisiin kivenkoloihin kevätkaihonkukkaa 

ja se on täyttänyt paikkansa oikein hyvin. 

Siellä se aloittaa kukintansa ensimmäisenä keväällä. 

Toinen huhti-toukokuun vaihteessa kukkiva sininen kaunotar on sinivuokko, 

joka myös kasvaa paitsi omalla pihalla myös läheisessä metsässä hiekkaisen ojan pohjasta puhumattakaan.

Tällä tontilla kasvoi ennen sen muokkausta ja rakentamista lehtomaista sekametsää ja

aluskasvillisuutena keväällä sekä valko- että sinivuokkoja.

Onneksi niistä osa on säästynyt ja olosuhteiden muutoksista huolimatta pärjännyt.

Pian alkaa nopean kasvun aika.

Silloin muutoksia tapahtuu sellaista vauhtia, että mukana ei meinaa pysyä. 

Seuraavaksi kukintaa aloittelevat helmililjat, pikkutalviot ja isotuomipihlajat.

Sitten on lemmikkien, tulppaanien ja arovuokkojen vuoro. 

Mutta tällä hetkellä kukkien katselijan pitää aktiivisena kevätkaihonkukan katselu.

💙 Kaunista sinistä toukokuuta 💙

Kasvun ihmettä ja harmaita hiuksia

Kevät on kiireistä aikaa ja samalla upeaa, 
kun luonto, ja kotipiha, herää ihan silmissä. 
Vauhdikkaan kevään etenemisen saivat tietenkin aikaan ihanat, aurinkoiset ja 
lämpimät huhtikuun puolen välin päivät. 
Taisivat olla itse asiassa vuodenaikaan nähden hyvinkin epätavallisen lämpimiä.
No, niiksi päiviksi osui onneksi pari vapaapäivää viikonlopun lisäksi 

ja niitä ennen vielä pääsiäisen yhteydessä ollut viikon loma.

Niinä päiviä on leikattu kymmeniä metrejä pensasaitaa, 
leikattu alas ja harvennettu iso liuta ylikasvaneita pensaita, tasattu tuija-aidan sivuja, lisätty multaa perennapenkkeihin,
kantattu istutusalueita, kitketty itsepäisiä joka paikkaan leviäviä perennoja ja rikkaruohoja, 

jaettu ns. vähemmän aggressiivisia perennoja sekä siirretty pionien ja kärhöjen juurakoita toiseen,

 toivottavasti parempaan kohtaan ja tosiaan pariin ruukkuunkin.

Ja siinä sivussa huomattu, että oma fyysinen kunto oli päässyt etätyötalven aikana
äärettömän huonoon kuntoon. 
Olo on kuin olisi selkäänsä saanut useampaan kertaan ja perusteellisesti;
ukkovarpaiden kärjistä päänahkaan asti joka ikinen paikka kehossa valittaa.
Mutta eipä se mitään. 
Lopputulos palkitsee, kun huomaa, että saahan sitä jotain aikaiseksikin ja on taas suhteellisen siistiä.
Mutta niin monta asiaa, mitä oli koko talven ajatellut, jää tekemättä.
Todennäköisesti en lasimajaa tai istutusaltaita saa laitettua tänäkään kesänä, 
mutta toisaalta, ihan hyvä tämä piha on näinkin.

Silti oli kiva haaveilla ja eihän mikään estä haaveilemasta jatkossakin. 

Kameran kanssa olen pihalla kierrellyt enemmän tai vähemmän nenä maata kohti takapuoli pitkällä.
On siinä naapureilla ollut taas ihmettelemistä. 
Mutta pitäähän kukkia kuvata!

Pihan reuna-alueita, kivenkoloja ja pensaiden alustoja alkavat täplittää yhä enenevässä

 määrin valkoiset valkovuokot ja siniset kevätkaihonkukat.

Krookuksetkin jatkavat vielä kukintaansa vanhan syyshortensian juurella.

Vähän hirvittävät säätiedotuksen mukaan tulossa olevat keikkuvat kevätsäät.

Kovassa kasvussa olevat kesäpikkusydämet ja pionit eivät välttämättä arvosta pakkasasteita ja räntäsadetta. 

Kuten en kyllä minäkään enää tässä vaiheessa, 

vaikka eihän takatalvi mitenkään yllätys toki ole, kun vappukin on vasta edessä.

Valkoinen sireenikin (tai syreeniksi täällä etelässä sitä kai sanotaan) 

on kevätpuuhissaan jo näin pitkällä.

Ja sitten niitä harmaita hiuksia aiheuttavat. Niitä kun omassa päässäni riittäisi jo ilman, 

että kasvit niitä aiheuttavat.

Tai ehkä syy löytyy kuitenkin täältä ruudun tältä puolelta, 

itsehän olen kasvit tähän jamaan saattanut. 

Eli yllä olevassa kuvassa on palava rakkaus -perennan uusia lehtiruusukkeita 

ja niiden lomassa asuintilaa valtaavat jotkut, mutta mitkä.

Onko tuo tummanvihreinä pieninä lehtinä kasvava maahumalaa?

Näin itse oletan olevan. Sitä kasvaa meillä kaikkialla ja se on jo voittanut minut sitkeydessään. 

Sitten tuossa kuvassa oikealla on joku muu lehtiruusuke harmahtavan vihreää. 

Ja minulla ei ole hajuakaan, mitä se on, mutta sitäkin kasvaa joka puolella. 

Tosin näyttää vähän ehkä lemmikiltä.

Tunnustaa täytyy, että viime kesältä en muista, minkä verran se näkyi kesällä... 

Ja sitten tämä vähän nokkoselta näyttävä kirjavalehtinen joka paikkaan pitkillä rönsyillä leviävä 

sekä sitkeät ja isot juuret muodostava kasvi. 

Jostain syystä olen unohtanut sen nimen ihan kokonaan, 

vaikka anoppi on sen minulle kertonutkin.

En ole ihan varma, voisiko tämä olla joku peippi.

Mutta tosiaan, hyvät neuvot olisivat kalliit, miten pääsen siitä eroon. 

Se on vallannut tilaa päivänliljoilta, palavalta rakkaudelta ja meinaa upottaa pienet pensaatkin sisäänsä.

Olen sitä repinyt ja raastanut ja tietenkin kaivanutkin, mutta juuret ovat niin tiukasti siinä, 

mihin se on asettunut, että vaikuttaa siltä, että pitäisi koko maa-aines ja kasvit sen mukana vaihtaa.

Jättäpoimulehtikin on nostanut uudet lehtensä maan pinnalle.

Kysymys: oletteko katkoneet viime vuotiset varret?

Ne ovat yllättävän sitkeitä ja eivät pienellä nyppimisellä tai normaalilla haravoinnilla lähde mihinkään. 

Tätä on minulla ollut nyt pari vuotta ja viime keväänä taisin saksia nuo ruskeat varret pois, 

mutta nyt olen jättänyt paikoilleen.

Perennapenkkiä muokatessa myös verikurjenpolvea on eksynyt 

violetin syysleimun sekaan. 

Melkoinen sekasotku tämä meidän pihan isoin perennapenkki.

Mutta voittopuolisesti iloahan kevät tuottaa.

Kuten myös tämä ruukkuun terassille kasvupaikastaan jaettu ruohosipuli, 

joka on hyvässä kasvussa,

Iloa tuottaa myös talven hiekka/multapedissä talvehtinut ruukkuruusu, 

josta edellisessä postauksessani mainitsin. 

Alla olevassa kuvassa, 

kun oikein tarkkaan katsoo, näkyy punertavia uusia silmuja ja keskellä mullan rajassa myös uusia lehtiaiheita. 

Todella hienoa, jos tämä jaksaa lähteä kunnolla kasvuun ruukussaan. 

Mutta sitä, minä mietin, miksi minä aina hommaan lisää noita kukkia, vaikka juuri olin ajatellut, 
että hankin vain muutaman kukkivan pensaan enkä isotöisiä perennoja. 
Mutta niinhän siinä taas kävi, että kukka-alueet vaan lisääntyvät,
kun perennoja jakamalla tulee lisää taimia ja lisäksi on uusiakin juurakoita mukaan jo tarttunut 😉

Onko kukaan muu huomannut vastaavaa?

Mutta tällaista tällä kertaa. Monelle tuttuja puutarhajuttuja pienessä mittakaavassa.

Seuraavan kerran jo ehkä kukkiakin sitten enemmän

Kaunista kevättä Sinulle!