maanantai 4. heinäkuuta 2022

Kesäkuun lopun ja heinäkuun alun kukintaa

 


Kesä on edennyt vauhdikkaasti jo heinäkuuhun. 

Tukahduttavat helteet ovat pikkuhiljaa vaihtumassa ainakin itselleni miellyttävämpään jonkun verran yli +20 asteen lämpötilaan 

ja puolipilviseen säähän.

Tosin tälläkin hetkellä on +25 astetta ja aurinko paistaa.

Se tietää sitä, että illalla on taas kastelukannuvalssin aika :)

Muutama sadekuurokin on saatu, jotta luonto ja pihan kasvit eivät ole ihan kärventyneet. 

Tosin pihanurmikko on koko päivän paahteessa olevalta osaltaan ratisevan kuiva ja ruskea.

Muutenmin nurmikko kärsi pahasti viime talvena kymmenen sentin kovan jääkerroksen alla 

eikä ollut siitä ehtinyt kunnolla edes toipua ennen helteitä. 


Jalopähkämö

Aikoinaan anoppilan pihalta saatu muutama jalopähkämön juurakko on levittäytynyt runsaasti 

ja olen sitä jakanut eri puolille pihaa ja joka vuosi joutunut kovallakin kädellä hillitsemään. 

Monessa kohtaa jalopähkämö kasvaa enemmän tai vähemmän suloisessa sekamelskassa muiden kanssa.

 Esim viiruhelpi, kuunliljat ja verikurjenpolvi, jotka kaikki ovat osoittautuneet koviksi leviämään, 

ovat löytäneet yhtä leviämisintoisen kumppanin jalopähkämöstä.





Sen huumaavan makea, hieman mansikkainen tuoksu kantaa pitkälle

Olen huomannut, että jos päätä särkee, sen lähelle ei kannata mennä. Minulla sen tuoksu saa aikaan päänsäryn pahenemisen, 

vaikka itse tuoksusta sinällään kovasti tykkäänkin.

Juuri tällä hetkellä pihan laidalla kukkii lumivalkoisena loistojasmike 'Tähtisilmä'.

Tässä kuumuudessa senkin kukkien terälehdet lurpottavat, mikä enteilee kukinnan loppumista ennen aikojaan. 


Loistojasmike 'Tähtisilmä'



Pikkujasmike


Hankin keväällä myös pikkujasmikkeen ja oikeastaan mitään ajattelematta istutin sen liian lähelle loistojasmiketta, melkein sen alle. 

Ovat siis ihan liian lähellä toisiaan. 

Ajattelin, että syksymmällä kaivan sen ylös ja siirrän parempaan paikkaan. 



Pionien kukinta-aika on nyt. 

Osa vielä aloittelee, mutta osa jo lopettelee kukintaansa. 

Yllä olevassa kuvassa oleva herttainen, hyvin hennon vaaleanpunainen pioni on olettaakseni joku kiinanpioni, joka on minulla jurottanut vuosia. Nimi on myös hukassa. Osaatko neuvoa, mikä tämä voisi olla? 

Kotipihan kuningatar on tämä upea valkoinen Festiva Maxima. Sen kasvuolosuhteissa tapahtui keväällä muutos aiempiin vuosiin, kun tonttimme ulkopuolella kaadettiin puita ja nyt muutaman tunnin varjon puoliltapäivin tarjonneet puut ovat poissa ja koko pihan osa kylpee auringossa varhaisesta aamupäivästä loppuiltaan.  Huomaan, että Maximan kukinta on kyllä runsas, mutta kukat kestävät tässä helteessä vaan vähän aikaa.






Nämä kellokukat ovat  meille levinneet jostakin. 

Tai niiden siemenet ovat uinuneet tontin maassa, sillä tämä oli rehevää lehtometsäpohjaa ja osittain jonkun vanhan omakotitalon pihan osaa. 

Oletan, että ovat ukonkelloja. Kauniita ne ovat, vaikka levittäytyvätkin turhan omatoimisesti.



Pihalle on levinnyt myös alla olevassa kuvassa näkyvä keltainen kukka. 

Mielestäni se on tien varsilla yleisesti kasvava ranta-alpi.

Ajattelin, että annan sen kasvaa, kun on niin nätti :)




Verikurjenpolvi Elke


Kylvin viime kesänä pussillisen ruokakauppareissulla ostettuja akileijan siemeniä¨yhden kukkapenkin reunaan. 

Taimia tuli kymmeniä, mutta viime vuonna niistä ei kukkinut yksikään. Tänä vuonna kukassa näyttäisi olevan yksi taimi. Tuo kauniin keltainen yksilö, josta kuvat yllä.



Kylvin viime vuonna myös ketoneilikan siemeniä. Ne lähtivät hyvin kasvuun ja jaoin kasvuston tänä keväänä. 

Kasvavat puolivarjoisella paikalla hiekkapohjaisen perennapenkin reunalla ja kukkivat tänä kesänä todella kauniisti. 


Muokkasin keväällä koko päivän auringossa kylpevän perennapenkin uuteen uskoon. 

Pari päivää sitten huomasin, että sieltä syysleimujen ja verikurjenpolvien juurelta pilkistää tällainen alla olevassa kuvassa näkyvä muutaman sentin korkuinen yksinäinen kukka. 

Luulisin, että tämä on joku leimu, jonka olemassaolosta minulla ei ollut mitään käsitystä. 

Yritän pitää siitä huolta, että se lähtisi kasvamaan paremmin. 

Tunnistatko sinä, mikä tämä voisi olla?




Ihanaa heinäkuuta!

t. Satu
















3 kommenttia:

  1. Ihana kärhö ensimmäisessä kuvassa! Jalopähkämöä saa tosiaan vähän tarkkailla, ettei ala levitä liian vauhdikkaasti.
    Pionin lajiketta en tiedä mutta minä olisin veikannut tuota ranta-alpiksi arvelemaasi kasvia särmäkuismaksi. Etelä-Suomessa mäkikuisma olisi toinen vaihtoehto. Minä olen suojellut tontin laidalla kasvavaa särmäkuismaa trimmeriltä. Se on ihan nätti eikä leviä hallitsemattomasti, joten saa minun puolestani kasvaa rauhassa. Kyllä luonnonkukillekin on sijansa puutarhassa.
    Mukavaa heinäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Googletin tuon särmäkuisman ja totta, se tuon keltaisen täytyy olla. Tai sitten mäkikuisma. Mutta kuisma kuitenkin. Itse asiassa en edes ymmärrä, miksi olen sitä ranta-alpiksi ajatellut... (googletin senkin uudestaan ja eihän se ole yhtään samanlainen ;) )
      Mukavaa heinäkuuta sinullekin!

      Poista
  2. Ihania kukkia näissä kuvissasi. Tuntuu, että nyt kaikki kukat ovat räjähtäneet kukkimaan, mutta toivottavasti jotain jää loppukesällekin. Lämpö ja kuivuus ovat huono yhdistelmä kukinnan kestoa ajatellen. Olen istuttanut uusia jasmikkeita parin vuoden aikana, mutta vielä on odoteltava niiden näyttävää kukintaa. Ikivanha jasmike sitä vastoin on täydessä kukassa koko suuren puskan verran.
    Hyvää heinäkuun jatkoa. Nyt jaksaa jo paremmin tehdä tarpeellisia puutarhatöitä, 22-24 astetta tuntuu suorastaan ’viileältä’.

    VastaaPoista

Kommentit lämmittävät mieltä! Kiitos, kun kerrot vierailustasi.