perjantai 22. toukokuuta 2020

Kukassa juuri nyt


Vihdoinkin lämmintä!
Puutarha ja luonto kiittävät heti, 
kun toukokuun aurinko lämmittää ja kylmä ilmavirtaus väistyy. 


Helatorstaina oli vielä viileä tuuli, mutta aurinko paistoi ja ilma lämpeni niin paljon, 
että kesäkukat pääsivät ruukkuihinsa ja loputkin pihahommat valmistuivat.
Nyt on hyvä!

Miljoonakello

Kirsikankukka

Helatorstaina puhkesivat myös kotipihan pieneen suklaakirsikkaan ensimmäiset kukat.
Niitä olen kovasti odottanut. 
Ikävä vaan, että viime vuosina kirsikkaan on ilmaantunut mitä ilmeisemmin versotauti.
Monet uudet versot ovat nahistuneet ja kuolleet. Leikkasin taas keväällä viime kesänä kuivuneita versoja pois.
 Jännittää taas, mitä tämä kesä tuo tullessaan.
En ole vielä valmis luopumaan tuosta pikkupuusta, joten hyvät neuvot olisivat kalliit.

Lemmikki

Pikkutalvio

Leppäkerttukin oli saapunut lämmittelemään tuijien katveessa kasvavan pikkutalvion kukkaseen.
😊
Kuvasta vasta huomasin, kuinka herkän läpikuultavalta se näyttääkään.



Kesäpikkusydän kasvaa ison perennapenkin laitamilla ja
pihan raunalla pensasaidan isotuomipihlajatkin avasivat kukkanuppunsa kohti sinistä taivasta.

Isotuomipihlaja


Aurinko paistaa taivaalla, mutta pihanurmikolla paistaa myös. 
Nimittäin satojen hohtavan keltaisten pikkuaurinkojen lailla 
nurmikkoa täplittävät voikukat.
Nekin ovat kauniita, mutta tunnustaa täytyy, että närästävät kyllä minua jossain määrin. 
En halua niitä myrkyttää, vaan leikkaan nurmea lyhyemmäksi ja nypin kukkanuppuja.
Ja olen nöyrtynyt niiden edessä; vaikka kuinka kumartelen, nypin, leikkaan tai kaivan,
ne vievät aina voiton. Joka kevät.
Eli nautitaanpa siis myös pikkuauringoista 😊

Voikukka

Aurinkoista viikonloppua!


10 kommenttia:

  1. Voikukkien kanssa häviää kyllä taiston, meillä on niitä nurmikossa vaikka kuinka paljon, vaikka olen yrittänyt niitä ajoittain kaivaa pois. Teen samoja toimia kuin sinäkin, mutta ei se taida kuin välillä hieman hidastaa tahtia. Mielummin ruokkisin pörröisiä muilla kasveilla kuin voikukilla, mutta ei mahda mitään.
    Minäkin odotan hedelmäpuiden kukintaa, mutta täällä nuput ovat vielä kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä. Voikukkia voi hidastaa, mutta ei voittaa. Se on todettava. Mitään ei mahda, joten ei auta kuin hyväksyä. Toivotaan, että kevät jatkuu ja kesä alkaa lämpimänä. Aurinkoista viikonloppua sinulle.

      Poista
  2. Keväällä aika tuntuu kuluvan niin nopeasti; valoisa aika pitenee, kasvit kasvavat, kukat kukkivat, luonto herää eloon. Tuntuu välillä, että pysynkö matkassa ja ehdinkö nähdä ja huomata kaiken. Hyvää toukokuun jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on kyllä todella intensiivistä aikaa. Ensin sitä odottelee, milloin ensimmäiset silmut puhkeavat, milloin ensimmäinen kukka aukeaa ja sitten vauhti vaan kiihtyy. Tulee ihan kiire yrittää nauttia siitä :) Aurinkoisia toukokuun viimeisiä päiviä sinulle!

      Poista
  3. Voikukkamaton leikkasimme viikonloppuna kyllä niitä riittää samoin sammalta.. Kivoja kevätkuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voikukkia kyllä riittää. Viime viikonloppuna leikkasin minäkin nurmikon ja siellä olevat voikukat ensimmäisen kerran. Seuraava kerta taitaa olla huomenna :)

      Poista
  4. Ai että näitä kevään ensimmäisiä lämpimiä päiviä, näitä on niin odotettu! Kaikki tuntuu nyt kasvavan vauhdilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät lähtikin sitten oikein kunnolla nousukiitoon, kun kolean alun jälkeen tuli kerralla lämmintä. Kauniita toukokuun lopun päiviä sinulle!

      Poista

Kommentit lämmittävät mieltä! Kiitos, kun kerrot vierailustasi.