tiistai 12. toukokuuta 2020

Toukokuun alun kukintaa kotipihalla


Toukokuussa puutarha herää eloon.
Tässä muutamia kotipihan kaunottaria kuvattuna äitienpäiväviikonloppuna 
kirkkaassa keväisessä auringonpaisteessa.
Nyt on kylmää, koleaa ja epävakaista ja tulppaanitkin osittain sulkeneet terälehtensä.


Tulppaaneja ei voi olla liikaa. Harmillista, kun ne taantuvat niin nopeasti ja 
edelliskesän upeista kukkijoista ei välttämättä seuraavana keväänä nouse kuin lehdet. 
Olen lukenut jostain, että kannattaisi leikata lehdet pois, jos nuppua ei ilmaannu, 
jotta sipuli jaksaa seuraavana keväänä kukkia. 
Voisiko tuo pitää paikkansa?
Lannoitetta yritän kyllä muistaa antaa.
Onneksi kuitenkin nämä kuvissa näkyneet valkoiset ja oranssit jaksoivat avata kukkansa.
Molempien nimet ovat jääneet laittamatta muistiin, 
mutta aikaisia lajikkeita ovat nämäkin.


Vaikka kaikki kukat ovat ihania ja pidän varsinkin hempeistä, vaaleanpunaisen, sinisen ja violetin sävyistä, 
vie puhdas valkoinen myös kukissa voiton. 
Siksipä meidän kotipihamme pensaista löytyy nimenomaan monta valkokukkaista lajiketta; 
syreenit, jasmikkeet, hortensiat ja hanhikit.


Valkoinen hyasintti huumaa tuoksullaan ja minun on ihan pakko pysähtyä nuuhkaisemaan
 sitä lähes joka kerta, kun sen ohi kuljen. 





Kevätkaihonkukka

Kevätkaihonkukat avaavat taivaansiniset kukkansa heti kevään alussa ja jatkavat sinnikkäästi pitkälle toukokuuhun. 
Olen joka kevät lisännyt niiden kasvupaikkoja istutusalueiden aluskasveiksi ja 
kivikkopenkereen rakoihin, jossa se muodostaa upeita tukkatuppaita.


Ryhmäruusut työnsivät jo helmikuussa lehtien alkuja ja 
pelkäsin niiden ottavan pahasti takapakkia maaliskuussa olleista kylmistä ilmoista. 
Mutta vielä mitä! 
Hyvin selvisivät ja uusi kasvu on niilläkin jo pitkällä 😊 



Myös kuunliljojen miekkamaiset lehtisuppiloiden alut työntyvät päättäväisesti aamuauringon puoleisesta perennapenkistä. 
Kuunliljoja olen jakanut muutaman vuoden välein aika varovaisesti ja mielestäni kasvu ei ole siitä häiriintynyt.
Taitavat jossain määrin vähän vaatiakin jakamista.
Alla olevassa kuvassa ovat viime keväänä uuteen paikkaan siirtämäni palavat rakkaudet, 
jotka eivät myöskään olleet jakamisesta ja siirtämisestä millänsäkään, 
vaan kukkivat samana kesänä jo kauniisti ja nytkin kasvu on jo hyvässä vauhdissa.



Myös vähän aikaa sitten jakamani kesäpikkusydän selviytyi operaatiosta voittajana 
 ja on aloittanut kukintansa pienimuotoisesti.
Olen sen sitkeyteen todella tyytyväinen 😊


Käynnöskehikossa näkösuojaa antamassa kasvava alppikärhö aloitti sinisen 
kukintansa äitienpäiväviikonloppuna. 
Sen vaatimattomasti alas päin suuntaavat kukat ovat herkän kauniita 
ja kukinta pääsee varmaan parempaan vauhtiin, 
kunhan sää jossain vaiheessa taas uudestaan lämpenee.


Suloiset lemmikitkin aloittavat kukintaansa ja
 ne ovatkin ihan omatoimisesti levinneet pihalla vähän joka puolelle. 

Kirjovaahtera Drummondii

Pihamme pieni kirjovaahtera aloitti myös kukintansa toukokuun toisena viikonloppuna.


Kaunista toukokuisen viikon jatkoa 💚


11 kommenttia:

  1. Ihania kevätkuulumisia! Kauniita kukkia, ilahduttavia lehtisuppiloita ja silmuja. Valkoiset kukat ovat sykähdyttäviä kukkien värikirjossa. Hyvää viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos. Keväässä parasta on nimenomaan uusi kasvu ja sen seuraaminen. Mukavaa viikon jatkoa sinulle:)

      Poista
  2. Hieno kukkakattaus, sinulla on monenlaista kaunista :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Näin keväällä sitä kaipaa kaikkea kaunista; kuten kesää kukkineen :)

      Poista
  3. Kaunis kiitos! Hyasintti tuoksuu kyllä mahtavalle ja nyt tosiaan käyn joka kerta ulkona käydessäni niitä tuoksuttelemassa. Hassua, kun mieleen tulee aina joulu :)

    VastaaPoista
  4. Niin kaunista, niin kaunista <3
    Lemmikit ovat oma suosikkini! Aivan hurmaavan ihania!

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kevään ensimmäiset kukat saavat kyllä mielen iloiseksi. Minäkin tykkään lemmikeistä kovasti, eikä haittaa, että ne leviävät kovasti;) Aurinkoista viikonloppua sinullekin!

      Poista
  5. Ihania värejä siellä nousee ♥

    VastaaPoista
  6. Ihania kukkijoita jo siellä vaikka kuinka. Laitoin minäkin blogisi seurantaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Vähän turhan viileitä ovat nyt päivät ja varsinkin yöt olleet, mutta kevät etenee sentään.
      Ja kiitos, tervetuloa lukijaksi!

      Poista

Kommentit lämmittävät mieltä! Kiitos, kun kerrot vierailustasi.