keskiviikko 16. syyskuuta 2020

Syyskuun alun kukintaa


Vaikka syyskuu on jo hyvässä vauhdissa,
ajattelin palata ajatuksissani ja kukkakuvissa
parin viikon takaiseen hetkeen,
jolloin viime päivien rankat sateet eivät vielä olleet pieksäneet eivätkä
kylmät yöt kurittaneet loppukesän kukkijoita.


Kärhöt kukkivat vieläkin ruukussa, 
mutta tuolla avoimella pihalla niiden kukinta on viime päivinä jo lakastunut.
Näissä kuvissa violetinsininen loistokärhö 'Jackmanii' ja vaaleanpunainen ' Hagley Hybrid'.

Loistokärhö 'Jackmanii'

Siniviuhka

Ruukussa terassilla siniviuhka ja miljoonakello jatkavat 
kukintaansa melkoisen häiriintymättä. 
Saas nähdä, missä vaiheessa raskin ruukut kukkineen tyhjentää kompostiin.



Kesäkukkien parhaimmistoon kuuluvat myös maljaköynnökset,
jotka pärjäävät paahteisella seinustalla oikein hyvin. 
Ostan näitä joka kesä äitienpäivän tienoilla kaksi amppelia ja
ne kasvavat pakkasiin asti. 
Olen kuullut, että ne voisivat talvehtia myös syvällä lehtikompostin uumenissa.
Kerran sitä kokeilin, mutta ei onnistunut.
Onko sinulla siitä kokemuksia?
Niinpä nämä ovat sitten minulla yksivuotisia kesäkukkia.
Tosin olisi mukava, jos olisi paikka, jossa ne voisi sisällä talvettaa. 
Mutta, kun ei ole, niin ei voi mitään.  


Kesäkukkapenkin puolella valkoinen malvikki on heinäkuun lopulta lähtien 
availlut koko ajan uusia nuppujaan viilenevistä keleistä huolimatta.

Myskimalva

Ja perennapenkin puolella uskollinen kaksikko 
eli vaaleanpunainen myskimalva ja kesäpikkusydän
jatkavat edelleen kukintaansa.
Kesäpikkusydämen lehdistö alkaa jo kellastua, mutta jaksaa toistaiseksi kukkia.

Kesäpikkusydän

Myös vaaleanpunainen ryhmäruusu kukkii joka syksy pakkasiin saakka. 
Se kasvaa pihavalopylvään ympärillä yhdessä valkoisen pensashanhikin kanssa.
Siitä kirjoittelin vähän enemmän tuossa aiemmin kesällä "Ruusun tuoksua" - tekstissä.
Otan usein yhden tai kaksi pientä ruusun kukkaa maljakkoon näin syksyllä,
sillä yllättävän hyvin kukat kestävät maljakossakin.


Toivottavasti tälle viikolle ennustettu alkusyksyn syysmyrsky ei tee pahaa jälkeä teillä eikä meillä.
💚
Leppoisia syyspäiviä!
💚


6 kommenttia:

  1. Jälleen ihania kuvia! Kaikista kukista pitää nauttia - kohta pakkasyöt tekevät lopun niistä. Minulla on sama parivaljakko kärhöjä yhdessä kuin sinullakin eli jackmanii & Hagley Hybrid. En osaa sanoa maljaköynnöksestä, ei ole omakohtaista kokemusta sen kasvatuksesta.
    Toivotaan todella, ettei tulisi ikäviä myrskytuhoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos 🤍 Olen täsmälleen samaa mieltä 🤍 Nuo maljaköynnökset ovat kyllä kiitollisia ja mielelläni ne talvettaisin; eivät ole edullisia ostaa joka kevät ja toisaalta harmittaa laittaa hyväkuntoinen kukka kompostiinkaan....
      Syysmyrsky kolistelee paraikaa kattopeltejä ja riuhtoo puita. Toivottavasti menisi ohi ilman isompia vahinkoja.

      Poista
  2. Ihanat kärhöt <3 Äitini on saanut maljaköynnöksen talvetettua valoisalla makuuhuoneen ikkunalla. Huone oli vierashuonekäytössä, joten sen sai pidettyä talven ajan vähän viileämpänä (16-18 astetta). Keskitalven pimeimpään aikaan maljaköynnös sai useamman tunnin päivässä valohoitoa ihan tavallisella loisteputkilampulla, mutta en tiedä, vaikuttiko se ratkaisevasti talvehtimismenestykseen. Kannattaa ehdottomasti kokeilla talvetusta, vaikka ei olisi optimaalista talvetuspaikkaa. Saahan ne viskattua kompostiin, jos kuolevat ja talvetuksen onnistuessa ensi kesäksi on komean kokoinen kasvi valmiina kukkimaan koko kesän.
    Toivottavasti myrskytuhot jäivät teillä vähäisiksi. Meillä ei voinut oikeastaan edes puhua mistään myrskystä. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🤍 Onneksi myrsky, joka viimeksi oli tulossa, jäi vaan kovaksi tuuleksi, eivätkä puuskatkaan aiheuttaneet harmia. Maljaköynnökset kokeilen kyllä talvettaa, siinähän sen sitten näkee, miten käy :) Ei niitä raaski kyllä täydessä kukassa kompostiinkaan laittaa. Mukavaa viikonlopun jatkoa sinulle!

      Poista
  3. Ihanat kuvat. Onneksi voimme vielä hetken nauttia kukkien suloisuudesta.
    Aion itse taas kerran kokeilla maljaköynnöksen talvettamista, vaikka olen monesti epäonnistunut.
    Hyvää syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos 🤍 Iloitaan aurinkoisesta syysviikonlopusta 🤍

      Poista

Kommentit lämmittävät mieltä! Kiitos, kun kerrot vierailustasi.