tiistai 4. elokuuta 2020

Ruusun tuoksua



Ruusu.
Yksi upeimmista kukista jonka tiedän. 
Ja uskon monen olevan samaa mieltä.



Useita vuosia sitten ostin silloisesta MultaSormi-myymälästä Tantop-ruusuna tämän 
vaaleanpunaisen ryhmäruusun kolme juurakkoa. 
Ruusu kasvaa edelleen hyvissä voimissa pihavalopylvään juurella valkokukkaisen pensashanhikin vieressä.


Talveksi se on saanut suojakseen yleensä vaan havuja ja on pärjännyt niillä kevääseen.
Viime syksynä minulla oli kesältä jäänyt käyttämättä säkillinen multaa ja toinen kuorikatetta,
joten kaadoin molempia puoli säkkiä näidenkin juurelle.
Ja kaiken kruunuksi vielä muutama havunoksa.
Talvi oli leuto ja lumeton, joten ruusu pukkasi uutta kasvua jo helmikuussa (kuva alla)
ja minä pelkäsin, että miten ihmeessä sen käy, kun pakkasiakin oli väistämättä tiedossa.
No, hyvin se siitä selvisi, kevättalvella vasta tulleesta talvesta ja pakkaskaudesta huolimatta.


Toki paleltumia valitettavasti tuli,
 mutta ruusu kukkii kuitenkin tänä kesänä huomattavasti paremmin kuin esimerkiksi viime kesänä.
Liekö syynä sitten talvisuojaus, lämmin alkukesä vai tuuri.




Juhannusruusua olen pihaani haikaillut vuosikausia.
En ole kuitenkaan hankkinut, tai pistokasta hakenut mummon vanhan mökin pihalta, 
sillä vaikka ruusuja rakastankin, niiden hoitamista pidän työläänä. Jaa, että miksikö. Piikkien vuoksi.
Joka kerta keväällä niitä hoitaessani käsivarret ovat naarmuilla tai takin hiha takertuu kiinni.
Ehkä pieniä juttuja, mutta siitä huolimatta minulle isoin syy, tunnustan.
Tällaisessa pienemmässä mittakaavassa nämä vielä menevät, 
mutta ison ruusupensaan huoltoleikkaus ja oksien hävittäminen tuntuu turhan rankalta.
Joten juhannusruusu ja moni muu pensasruusukaunotar odottaa vielä hankintaansa ja 
pihanhoitajan motivaation kasvua. 



'White cover' - ruusu

Joskus vuosia sitten selasin Viherpeukalot-lehteä ja tilasin siitä muutamia White cover -maanpeiteruusun juurakoita. 
Istutin ne istutusaltaaseen timanttituijien kupeeseen ja siellä ne ovat jotenkin kukkineet kaikki nämä vuodet. 
Välillä paremmin, välillä huonommin.
Muutama juurakko on hävinnyt, pari kasvaa paremmin ja pari kitualiaammin.
Talveksi ne suojaan havuilla ja keväällä lannoitan sekä leikkaan paleltumat pois. 
Siinä se. Kovin vähällä huolenpidolla kyllä ovat.
Tajuan sen tätä kirjoittaessani.



Tukeahan tämä pikkuinen tarvitsisi, mutta olen antanut olla maata/reunakiveä vasten,
kun rentovarsinen on.


Yksi erikoisimmista tuttavuuksista, mitä eteeni on sattunut, 
on tämä yllä olevassa kuvassa ja seuraavissa kuvissa näkyvä ns. patioruusuna vuosi sitten 
äitienpäiväksi Prisman kukkaosastolta ostettu ruusu.
Viime kesän se kukki terassin pöydällä ja kirjoitin siitä noin vuosi sitten 
SatunTuulia-blogiini Monet kasvot -postauksen.
Ruusun nimeä en tiedä, mutta sen erikoisuuna oli, että se kasvatti samaan kukkavarteen 
sekä vaaleanpunaisia että 
vaalean vihertäviä kukkia samoin kuin vaaleanpunavihreitä kukkia.
Ruusu selvisi kesästä ja laitoin juurakon talvehtimaan syvään hiekkapitoiseen multakuoppaan.
Keväällä istukin juurakon isompaan ruukkuun ja nyt kesän aikana se on kasvanut paitsi korkeutta, 
myös sen ulkonäkö on muuttunut. Mietin jo, voiko kyseessä olla sama ruusu, 
mutta kun tiedän, että istutin talvisäilöön kaksi ruusua, tämän ja valkoisen...
Ja tämä ei ole valkoinen...
Naurakaa vaan hupsulle 😊
Tai jos joku, joka uskoo, osaa selittää, mitä tapahtui...


Nyt kukat ovat nimittäin tämän näköisiä 
(ja tuo postauksen ihan ensimmäinen kuva on tästä ruususta myös).
Vaaleanpunainen, hieman lohenpunaiseen vivahtava väri on käytännössä sama.
Vaaleanvihreää on hitunen näkyvissä avautuvissa nupuissa.



Sitten kukan elinkaaren edetessä väri vaihtuu entistä lohenpunaisemmaksi ja haaleammaksi.


Tällaisia kukkakuulumisia tällä kertaa 😊
Elokuinen kesäsää pistää nyt parastaan ja aurinko hellii lähes hellelukemilla.
Vielä on muutama lomapäivä jäljellä ja meinasin viettää ne paitsi
pieniä pihan siistimishommia tehden myös terassin keinussa neuleen parissa.
Ihan parasta juuri nyt 💚



🌺 Ruusuntuoksuisia elokuisia kesäpäiviä sinullekin 🌺

12 kommenttia:

  1. Kauniita ruusuja! Erikoinen tuo "Prisman ruusu". Mietin, että olisiko vaaleanpunaiseen ruusuun vartettu valko-vihreitä kukkia tekevän ruusun oksia, jotka ovat talven aikana paleltuneet ja nyt ruusussa olisi jäljellä enää alkuperäiset vaaleanpunaiset oksat? Tai voitaisiinko joillain kasvunsääteillä tms. aineilla saada ruusu tekemään erilaisia kukintoja kuin se normaalisti tekisi? Vaikea sanoa, mutta tavattoman mielenkiintoisia nämä kasvimaailman erikoisuudet ovat :) Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Taidat olla muuten hyvinkin oikeassa! Jäin miettimään ja voi tosiaan hyvinkin olla, että ruusu oli vartettu jonkun toisen ruusun juurakkoon ja tämä vahvempi olisi talvesta selvinnyt. Kasvunsäätelyaineet tms. ovat varmasti myös yksi vaihtoehto, mutta jotenkin mietin, että yksinkertaisin selitys voisi olla tuo jalostamiskuvio :) Näin sitä viisastuu :) Kiitos! Mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  2. Hengästyttävän kauniita ruusuja sinulla ja hienot kuvat.

    VastaaPoista
  3. Kylläpä onkin kauniita ruusuja ja hyvin outo tuo patioruusun transformaatio. Leikkasin viime syksynä alas villiintyneitä suviruusu, juhannusruusu ja vielä jokin -puskia. Kyllä oli piikikästä puuhaa :) Nyt pitäisi alkaa vahtia noita puskia, jotta pysyisivät aisoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos 🤍 Juuri tuo piikikäs puuha minulla onkin isoimpana esteenä pensasruusujen hankinnalle. Näiden pienempien kanssakin joutuu välillä tosi toimiin ;)

      Poista
  4. Erikoinen tuo väriä vaihtava ruusu!
    Sain kerran lahjaksi pienen keltakukkaisen ruusun, joita myydään marketeissa. Talvetin sen ja seuraavana kesänä kasvoikin isolehtiseksi isoksi ruusuksi, jossa oli isot keltaiset kukat. Olisko kasvunssääteitä tässäkin käytetty, vai mikä sai muutoksen aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen samaa mieltä, että erikoinen tuo versio kyllä on. Jotain kasvunsäätelyä näissä varmasti käytetään. Ajattelinkin, että pitää ottaa vähän enemmän asiasta selvää ihan uteliaisuuden vuoksi:)

      Poista
  5. Vastavierailulla. Onpas sinulla komeita ruusuja!

    VastaaPoista

Kommentit lämmittävät mieltä! Kiitos, kun kerrot vierailustasi.