maanantai 26. lokakuuta 2020

Syksy


Syksy on jo pitkällä.
Kääntyy kohta talveksi.
Muutama lehti vielä puissa ja pensaissa sinnittelee,
mutta valtaosa on jo varissut maahan. 
Osa on sieltä haravoitu, osa silputtu ruohonleikkurilla pienemmäksi 
ja osa jäänyt maahan ihan kaikessa rauhassa odottamaan kevättä.



Minä olin tähän postaukseen tallentanut muutamia tuossa syyskuun alun ja puolivälin tienoilla ottamiani  kuvia
tarkoituksenani täydentää sitä kuun lopulla ja lokakuun alussa.
Mutta niin se vaan jäi.
Laitan nyt kuitenkin nuo tässä vaiheessa ihan kesäisiltä näyttävät syyskuvat kuitenkin tähän.
Mukava näitä oli ainakin itse katsella näin lokakuun lopussa.



Viileän yön jälkeen malvikin nuput olivat satojen pienen pienten pisaroiden peitossa.



Valkoinen pensashanhikki on yksi suosikkejani.
Kun alkukesän upeat kukkivat pensaat lopettelevat kukintaansa, 
se aloittaa ja jatkaa pakkasiin saakka vaatimattoman kauniina.


Terassilla ruukussa koko kesän komistunut loistokärhö 'Hagley Hybrid' 
kukki vielä syyskuun lopulla muutaman kukan voimin. 
Nyt se on nostettu pois isosta ruukustaan ja istutettu hiekkapohjaiseen kuoppaan ja peitelty runsaalla mullalla. 
Toivottavasti taas ensi keväänä se herää talviunestaan ja jatkaa kasvuaan
aiempien vuosien tapaan. 


Kotipihan syksyn viimeisenä nuppunsa avaa syysasteri.
Sen violetit keltakeskustaiset kukat loistavat hämäränäkin päivänä kuin pienet auringot.
Nämä kuvat otin vuosi sitten, mutta samalta ne näyttivät tänäkin syksynä 😊



Muutama pakkasyö on takana, vaikka juuri nyt onkin tälle eteläisen Suomen loppusyksylle
tyypillinen märkä, harmaa ja suhteellisen leuto sää.



Tämä kesä ja syksy ovat olleet ärsyttäviä, 
sillä en ole pystynyt tekemään puutarhatöitä kuten aiemmin. 
Pienimmästäkin ponnistelusta ja hankalasta asennosta seuraa pari huonounista yötä ja hankalaa päivää, 
joten vähemmästäkin sitä on ruvennut varomaan ja jättänyt ihan suosiolla tekemättä.
Outoahan se on, kun on tottunut puuhastelemaan puutarhassa; 
kaivamaan, nyppimään, haravoimaan, kantamaan ja leikkelemään 
ja kun nyt vain ne pakolliset tulevat tehdyksi ja silloinkin jonkun toisen tekemänä.
Uskotko, että ärsyttää?  
Toivottavasti lanneranka ja jalan hermokipu helpottaisivat ensi kevääseen,
jotta pääsisi toteuttamaan puutarhaunelmia, tai edes osaa niistä,
joista jo viime keväänä haaveilin ja joita koko menneen kesän olen mielessäni pyöritellyt.
Toivossa on hyvä elää.



Tässä vaiheessa toivottelen sinulle mukavia lokakuun lopun päiviä 
ja rauhallista kohta alkavaa marraskuuta 💛
















12 kommenttia:

  1. Kuvasi ovat täynnä valoa ja positiivisuutta. Niissä ei näy kivut ja säryt, jotka taatusti haittaavat ja harmittavat. Toivottavasti pääset niistä viimeistään kevääseen mennessä eroon.
    Mukavia pian alkavia marraskuun päiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos lämpimistä sanoistasi 🤍 Eiköhän tämä tästä helpota, siihen luotan :) Ei anneta tummuuden saada valtaa :) Mukavaa alkavaa marraskuuta sinulle!

      Poista
  2. Olipa kiva palata lokakuun lopun harmaudesta kuukausi taaksepäin :) Mukavaa lokakuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🤍 Kuvakavalkadi auttaa kummasti, kun hakee kesäistä piristä syksyyn :) Mukavaa marraskuun alkua sinulle!

      Poista
  3. Näin se on sateista ja pimeää. Mutta kuvasi virkistivät kummasti.
    Toivottavasti paranet kuntoon pian ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos 🤍 Aurinkoisia kuvia on kyllä kiva katsella näin hämärinä syksyisinä päivinä ja iltoina :) Mukavaa alkavaa marraskuuta sinulle!

      Poista
  4. Kuvissa on kauneutta, vaikka ymmärrettävästi kipu ärsyttää. Toivon sinulle paranemista ja hyvää marraskuuta, kohtahan sekin alkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos ja mukavaa alkavaa marraskuuta sinulle 🤍

      Poista
  5. Ihania kuvia.
    Ymmärrän hyvin kipuun ärsyyntymisen.
    Toivon sinulle pikaista paranemista ja hyvää marraskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos 🤍 Mukavaa alkavaa marraskuuta sinulle!

      Poista

Kommentit lämmittävät mieltä! Kiitos, kun kerrot vierailustasi.