maanantai 20. heinäkuuta 2020

Kärhöjen kauneutta



Kärhöt ovat varastaneet sydämeni!

alppikärhö - clematis alpina

Alppikärhö aloitti kotipihan kärhöjen kukinnan toukokuun lopulla.
Vaikka pääkukinta on ohi muutamassa viikossa, se jatkaa pienimuotoisempaa kukintaansa 
syksyyn asti. 





Puolisoni hitsasi muutama vuosi sitten ohuista rautatangoista upean ison köynnösobeliskin,
jonka olen sijoittanut ison perennapenkin keskelle. 
Kunhan saan joskus aikaiseksi, siirrän kärhöt toisaalle, sillä nyt ne kasvavat ahtaasi ison kiinanpionin vieressä. 
Myös jalopähkämöt valtaavat tilaa kärhöjen juuristoalueen suuntaan ja joudun niitä hillitsemään. 

Loistokärhö Rouge Cardinal

Monen kärhön nimi on unohtunut tai sotken sen johonkin toiseen. 
Tähän olen muutamia kärhöjä nimennyt ja toivon, että ovat oikein 😊
Ja moni kärhö ei ole istutusvuotta seuraavana keväänä noussut uudestaan 
tai kasvaa hyvin kituliaasti. En ole mitenkään osaava kärhöjenkään kasvatuksessa,
joten tuurilla on pääasiassa menty, vaikka toki istutusohjeistuksia olen pyrkinytkin noudattamaan. 



Tykkään kuvailla kukkia läheltä. 
Kamera ei ihan taivu taiteellisiin makrokuviin, mutta riittävästi kuitenkin, 
jotta kukkien taidokas anatomia pääsee oikeuksiinsa myös kuvissa. 
Kärhöissä on se hieno puoli, että kukan keskustan "hahtuvapallo" jää ilahduttamaan kukinnan jälkeen. 





Yllä olevassa kuvassa ovat ensimmäiset kärhötuttavuutteni ja kuva useamman vuoden takaa.
Istutin ne silloin isoon ruukkuun etupihan rappusten viereen ja siinä kukkivat loistavasti koko kesän.
Syksyn tullen kippasin ruukun multineen tuijaistutuksen taakse pensasaidan juureen ja unohdin sinne. 
Seuraavana keväänä ostin samaiseen ruukkuun uudet taimet ja hyvin kukkivat nekin.
Mutta myöhemmin seuraavana kesänä yllätys olikin melkoinen, 
kun punaisia kukkasia alkoi putkahdella pensasaidan lehtien lomasta ja tuijan juurelta! 
Siellähän ne edelliskesän kärhöt kukkivat oikein mallikkaasti suloisesti kietoutuneena isotuomipihlajan oksiin
 ja timanttituijaan nojaten sekä ahomansikan kanssa kilpaa maata pitkin kulkien 😊
Sen jälkeen olen tosiaan istuttanut ruukuissa kukkineet köynnökset syksyllä maahan talvehtimaan 
ja nostanut sitten samat yksilöt jatkamaan kasvuaan ruukussa seuraavana kesänä.

Loistokärhö Dr. Ruppel

Keväällä laajensin aidan varressa olevaa istutusaluetta ja kuvittelin, että laajennuksessa on hyvin tilaa. 
Nyt, kun kasvu on päässyt vauhtiin, huomasin, että liian lähekkäin ja liian paljon istutin taas tähänkin kohtaan. 
Pitää ensi keväänä taas laajentaa penkkiä ja pienentää nurmikkoa.
Laitoin tähän kohtaan maahan upotettuun pohjattomaan ruukkuun pienen viiruhelpin taimen, 
muutaman kesäpikkusydämen taimen ja kaksi kärhöä, 
joista tuossa yllä olevassa kuvassa kukassa on 'Dr. Ruppel'.
Sen kaveriksi samaan köynnöskartioon nojaamaan istutin myös valkokukkaisen 'Yukikomachin',
joka on minulle uusi tuttavuus. 
Dr. Ruppel kukki kesäkuun helteillä ja pudotti kukkansa heinäkuun alun sateissa. 
Nuppuja on vielä, mutta katsotaan, mitä niistä tulee.


Loistokärhö Miss Bateman

'Miss Bateman' on osoittautunut niipukkaammaksi tuttavuudeksi. 
Pari vuotta se jaksoi kasvaa, mutta on nyt taantunut siihen, 
että kasvattaa vain muutaman varren eikä kuki. 
Lannoittanut olet kohtuullisesti, en runsaasti ja kasvupaikka on puolivarjossa tuija-aidanteen laidalla.
Mitähän sille kannattaisi tehdä? Onkohan kasvupaikka väärä?


Loistokärhö Piilu

'Piilu' on kaunis ja hempeä loistokärhö.
Olen myös havainnut sen yhdeksi kestävämmistä ja sitkeimmistä loistokärhöistä,
joita olen istuttanut.
Tuo alla olevakin viime kesäisessä kuvassa oleva kärhö on mielestäni 'Piilu', vaikka onkin kerrottu. 
Ihmettelin sitä silloin, mutta ajattelin, että kerrotut kukat tulivat vanhoihin varsiin ja yksinkertaiset uusiin. 
Vai mitä sinä olet mieltä?
 Mielenkiintoinen tuttavuus joka tapauksessa.


Alla olevassa parin vuoden takaisessa kuvassa näkyy, 
kuinka 'Piilu' ja 'Hagley Hybrid' kasvoivat muutaman kesän sulassa sovussa. 
Nyt molemmat ovat hävinneet. 
Ehkä lumeton ja märkä viime talvi teki tehtävänsä.


Uusi tuttavuus viime vuodelta on 'Multi Blue',
jonka upeat jättimäiset siniset kukat ovat kyllä vertaansa vailla ja
se on jaksanut kukkia myös tänä kesänä, vaikka onkin kovasti ison kiinanpionin puristuksissa.

Loistokärhö 'Multi Blue'

💚 Näiden kuvien myötä toivottelen Sinulle
leppoisia heinäkuisia päiviä 💚



maanantai 13. heinäkuuta 2020

Pala taivasta




Kuin varkain huomaan kohottavani kameran kohti taivasta.
Mikäpä olisi kauniimpi tausta kukkasille,
kuin sininen kesätaivas.


Taivas on tuo ihana tausta tuolla korkealla.
Taivas on myös oma pieni piha ja sen puut ja kukkaset,
 kiireetön hetki sateen jälkeistä luonnon tuoksua haistellen.
Pala taivasta on monta asiaa, mitä kenellekin.
Millainen on sinun palasi taivasta? 


Pala taivasta.

Noillakin sanoilla on tosiaan monta merkitystä.

Tällä kertaa näissä kuvissa ne tarkoittavat juuri sitä, miltä näyttää - 

palaa taivasta 😊



Saksanpihlajan hopeanhohtoiset lehdet kurkottelivat kohti taivasta heti avauduttuaan.


Keräsin tähän kuvakavalkadin alkukesän mittaan ottamistani kuvista, 
joissa pala sinistäkin sinisempää taivasta on edustettuna. 

Kirjovaahtera


Suklaakirsikan kukinta toukokuussa, 



hurmaavat sireenit (savolaisittain, tai syreenit uusmaalaisittain) kesäkuun alussa... 

Pihajasmike

ja kesäkuun loppupuolella
 ihanaa ahomansikan tuoksua varsinkin iltaisin pitkälle levittävä pihajasmike.
Siinäpä sitä kesän valkoista kotipihan kukintaa.




Heinäkuussa taivasta kohti kurkottelunsa aloittavat myös syysleimut. 
Nämä loppukesän kukkijoiden kuvat ovat viime kesältä 😉


Loppukesästä ja alkusyksystä kukkivat sitten kermanvalkoiset syyshortensiat 
ja pakkasiin asti kukkivat pensashanhikit. 

Pala taivasta päällä maan 💙


Heinäkuu on ollut todella kolea ja sateinen tähän asti.
Nyt on onneksi kuitenkin taas aurinko tehnyt paluun ja lämpötilakin alkaa näyttää kesälukemia.
Tästä on mukava jatkaa kesää!

Kiinanpioni Festiva Maxima

Jalopähkämö

Aurinkoisia heinäkuun päiviä sinulle!


tiistai 7. heinäkuuta 2020

Metsän siimeksessä veden äärellä




Kesäpäivä luonnon helmassa.
Auringon säteet veden pinnalla ja laineiden liplatus.
Siinä mieli lepää.



Olen aina toivonut, että minulla olisi oma ranta. 
Siis paikka, jossa voisin kaikessa rauhassa istua rannalla tai laiturilla, uittaa varpaita vedessä, 
käydä ehkä uimassa tai vaan katsella kaukaisuuteen.
Mökkiä en kaipaa, kotipihassa on hommaa riittävästi, 
mutta ranta olisi kiva 😊
No, omaa rantaa ei ole ja tuskinpa tuleekaan, 
mutta en anna sen haitata. Onneksi veden äärelle pääsee tässä maassa helposti  muutenkin.




Todeta täytyy, että kyllä tämä maa on kaunis 💙



Mukava oli käydä lämpimänä päivänä metsäisellä rantapolulla kävelemässä
kun aurinko ei porottanut ihan suoraan päähän vaan sai liikkua puolivarjossa.
Polun varrella, metsän puolella, löytyi myös katseltavaa
 auringon valon siivilöityessä puiden lehvien lävitse.



Matkan varrella voi nähdä vaikkapa rantavedessä uiskentelevan sorsapariskunnan.
Ja totta kai tällä kertaa pääsivät kuvaan hekin.


💚 Kauniita heinäkuisia päiviä 💙